Aktia on solminut kaksivuotisen yhteistyön Ekenäs Idrottsföreningin (EIF) juniorijalkapalloilun kanssa.
Tammisaaren vihreillä nurmilla kirmaillaan yhdessä niin isoilla kuin pienilläkin nappiksilla, kun Aktia ja EIF yhdistävät voimansa kumppanuuden muodossa.
Tänä kesänä alkanut juniorijalkapalloilun yhteistyö keskittyy erityisesti perheen pienimpiin palloilijoihin, jotka saavat harrastetoiminnan kautta ensikosketuksen lajiin yhdessä perheensä kanssa.
Seuran maantieteellinen kotipaikka tekee siitä luontevan yhteistyökumppanin Aktialle.
”Tammisaari ja koko Raasepori ovat keskeinen alue Aktialle, ja haluamme olla mukana tukemassa paikallista harrastustoimintaa ja liikunnallista elämäntapaa jo sen alkumetreiltä asti”, Aktian Brand Lead Anna Holtari sanoo.
”Aktian kanssa solmittu yhteistyökumppanuus kohdistuu nimenomaan siihen tärkeimpään harrastusvaiheeseen, eli kun lapsi aloittamassa harrastamista ja kokeilee erilaisia liikuntamuotoja. Upeaa että Aktia haluaa olla mukana liikuttamassa lapsia toiminnassamme, EIF:n Toiminnanjohtaja Jukka Karjalainen sanoo.
Yhdessä harrastaminen tutuksi
Aktiaa ja EIF:ää yhdistää halu siirtää perustaitoja sukupolvelta toiselle ja puhaltaa yhteen hiileen joukkueena.
EIF opettaa lapsille jalkapallon perusteita. Aktia puolestaan on taloustaitojen puolestapuhuja, mistä hyvä esimerkki on viimevuotinen Käärijän talouskoulu.
Yhteistyön myötä seuran lastentapahtumat saavat nimekseen Aktia PerhEIFutis, Aktia EIFörskola ja Aktia KnattEIFutis.
Esimerkiksi Aktia PerhEIFutis on suunnattu 2–4-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen, mikä luo lapsiperheille matalan kynnyksen uuden harrastuksen aloittamiseen.
”Meille on tärkeää mahdollistaa lajin kokeilu jo nuoressa iässä yhdessä joukkueen kanssa”, Holtari jatkaa.
Toimintaa järjestetään niin kesällä kuin talvellakin, millä varmistetaan ympärivuotinen liikkuminen arjessa.
EIF numeroina
Ekenäs Idrottsförening (EIF) on vuonna 1905 perustettu tammisaarelainen urheiluseura, jossa pelaa yli 30 joukkuetta. Pelaajia on yhteensä lähes 500 ja valmentajia noin 65. Seuralla on vahva rooli raaseporilaisen yhteisön luomisessa ja lasten ja nuorten liikunnan tukemisessa.